Adikos

Kirjoittamallakin voi olla kohtelias. (Kuva: Flickr.com / Adikos)

Vaikka viesti olisi kuinka virallinen tahansa, asioita ei ole pakko töksäyttää. Viranomaislausuntokin voi olla kirjoitettu kuin ihmiseltä ihmiselle. Vanha uutisjutun malli toimii tässäkin: tärkein ensin ja siitä sitten pikku hiljaa kohti vähemmän oleellista.

Vaimoni oli toukokuun ajan työttömänä työnhakijana. Oikeastaan heti työttömyysjakson alkaessa hän ilmoitti työvoimaviranomaiselle aloittavansa työt 1. kesäkuuta.

Viranomainen antoi asiasta työvoimapoliittisen lausunnon, johon tuli päivämäärä virhe. Virkailija oli muistanut, että toukokuussa olisi 30 päivää 31 päivän sijaan. Lausunnon mukaan työttömän oikeus korvauksiin päättyi siis 30. toukokuuta.

Viranomainen korjasi mukisematta erheensä ja antoi uuden lausunnon, joka alkaa näin:

Hakijalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen, koska hän ei ole työtön tai koska hän työllistymistä edistävän palvelun aikana työllistyy kokoaikatöissä yli kahden viikon ajan 01.06.2011* lähtien.

Vasta toisen väliotsikon alla mainitaan:

Korvaa 30.5.2011 annetun lausunnon virheellisenä**. – – Työnhaku on ollut voimassa katkotta.

Työnhakijan pulssi nostetaan ensin maksimilukemiin ilmoittamalla, että ”ei ole oikeutta työttömyysetuuteen”, vaikka ilmoituksen todellinen viesti on se, että oikeus korvaukseen on jopa niiltä päiviltä, joilta se aiemmin evättiin.

Perusteluksi tällaiselle viestille ei riitä se, että se on järjestämän standardi. Juuri siitä syytähän sitä olisi helppo kehittää. Asia olisi korjattavissa pelkällä kappalejärjestyksen muutoksella. Ensin ilmoitettaisiin asiakirjan todellinen syy ja sisältö, vasta sen jälkeen voisi tulla pakolliset rotlat.

Mieti aina, kenelle kirjoitat ja mitä kirjoitat. Erityisen tarkka kannattaa olla silloin, kun suunnittelet viestiä, jonka runkoa tullaan käyttämään uudestaan ja uudestaan.

* Huom! Amerikkalaiset nollat ovat tulleet jäädäkseen.

** Tähän en nyt viitsi edes puuttua, enkä muuhun kapulakielisyyteen.