Sisällöntuotanto on sisältömarkkinointia silloin, kun siinä on päätä ja häntää. Suunnitelmallisella julkaisutoiminnalla pää aukea ja hyödyllisestä sisällöstä asiakaskin saa hännästä kiinni.
Sisältömarkkinoinnin on tarkoitus saada aikaan tulosta, kuten kaiken markkinoinnin. Sisällöntuottajana ja julkaisijana opastat ja ohjaat asiakkaita ostopäätöksenteossa:
- houkuttelet asiakkaita luoksesi,
- kerrot kenelle tuotteistasi ja palveluistasi on hyötyä ja
- samalla annat selkeän viestin heille, joille tuotteesi ja palvelusi eivät sovi.
Kaikki siis säästävät aikaa ja vaivaa.
Miten asiakkaat löytävät minut?
Kun ihmiselle tulee ongelma tai hän tarvitsee tietoa, mitä hän tekee ensimmäisenä? Suurin osa ihmisistä avaa hakukoneen ja kirjoittaa sanan tai pari.
Australialaislääkärit ovat ehtineet jo pitää vakavana ongelmana sitä, kun tavalliset ihmiset tekevät omin päin diagnooseja hakukoneiden avulla. Suurin osa ei varmaan ryhdy lääkitsemään itseään – muuten kuin turvallisin kotikonstein – joten järkevällä sisällöntuotannolla terveysasematkin voisivat kääntää tilanteen voitokseen.
Hyödyllinen tieto tuottaa yhteydenottoja
Kun potilas hakee oireittensa mukaisen haun, hän löytäisi tietoa taudeista, jotka saattavat liittyä kyseisiin oireisiin. Sivustolla annettaisiin neuvoa turvallisesta itsehoidosta. Sairauden pitkittyessä sekä oireiden lisääntyessä kehotettaisiin ottamaan yhteyttä myyntiin.
”Ikävä kyllä emme pysty auttamaan!”
Jos julkaisija ei pysty auttamaan asiakasta tämän ongelmassa, hän ohjaa oikeaan osoitteeseen. Ainakin hän selkeästi ilmaiseen, ettei lähde puoskaroimaan tässä asiassa, kun se ei kuulu omaan kattaukseen.
Viimeisimmät kommentit