Pressiklubilla 1.11.2013 päätoimittajat askaroivat aina ajankohtaisen kysymyksen parissa: Miten käy laadukkaan journalismin?

Uhka syntyy leikkauksista ja liimauksista. Toimintoja, osastoja ja toimittajia amputoidaan ja vanhoja käytäntöjä liimataan kokoon, jottei homma kokonaan leviä käsiin.

Kirjoitin viime viikolla siitä, miten digitaalisuus yllätti turkulaisyrittäjät. Mediatalojen ongelmat johtuvat samasta ilmiöstä, vaikka Suomen Yleisradiota usein syytetäänkin vaikeuksista.

Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtaja Atte Jääskeläinen herätteli kaupallisia medioita huomaamaan, että vika saattaakin olla jossain muualla kuin Ylessä.

Jos syytetään aina Yleisradiota näistä kaupallisten medioiden ongelmista, haukutaan väärää puuta ja varsinaiset syyt jää näkemättä.
– Atte Jääskeläinen

Maikkarin vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila myönsi, ettei syy ole Ylen (vaikka samaan hengen vetoon syytti sitä liian vähäisestä tuotantoyhtiöiden tukemisesta).

Ei kaupallisten medioiden ahdinko ole Ylen syytä. Suomalaisesta mainosmarkkinasta on lähtenyt sata miljoonaa euroa, ei mainosteta, kyllä se näkyy mahdollisuuksissa. Voisiko Yleisradio olla mukana tukemassa ostamalla tuotantoyhtiöiltä?
– Merja Ylä-Anttila

Ongelmana on siis mainoseurojen väheneminen, toisin sanoen, digitaalisuus. Mediatalot yllätettiin samalla tavalla kuin muutkin yritykset, pöksyt nilkoissa. Miksi ihmeessä mainostajat eivät voi olla niin isänmaallisia, että ostaisivat mainostilaa Maikkarilta ja Hesarilta, eikä Googlelta ja Facebookilta?

Digitaalisuus mahdollistaa uusille ja ketterille pääsyn pelikentille, joille ei perinteisesti ole ollut varaa kuin isoilla yhtiöillä. Isoilla on kuitenkin edelleen paljon sellaista, mikä antaa niille etumatkan. Suomalaisilla mediataloilla on tunnetut brändit. Oikealla strategialla ne on edelleen nostettavissa kansalliseen kärkeen.