Turun Sanomat kirjoitti lauantaina (11.4.2010) siitä, miten sanomalehdet pohtivat tekevänsä verkkosisällöstään maksullista – tai ainakin osasta siitä. Itse asiassa osa lehdistä on mennyt jo siihen suuntaan. Ilta-Sanomat on jo pitkään tarjonnut maksullista digilehteä.
Toisin sanoen sanomalehdet pohdiskelevat ansaintamalleja. Jos ja kun painetun lehden levikit laskevat*, mistä saadaan tulot toiminnan pyörittämiseen? Perinteisesti lehdet ovat tilaajamaksujen ohella saaneet tulonsa mainostajilta. Vaikka lehtien tilaaminen ei dramaattisesti muuttuisikaan, mainostajat ovat siirtymässä kohti nettiä (TNS Media Intelligence). Ja yhtäältä, mainokset eivät tuota samallalailla netissä kuin lehdessä.
Mikä voi siis olla ilmaista, jotta toimija voisi silti saada elantonsa.
1. Ilmaiset näytteet
Älä anna kaikkea ilmaiseksi. Anna vain sen verran, että potentiaalinen asiakas vakuuttuu palvelun tasosta, sopivuudesta hänelle, osaamisestasi ja rehellisyydestäsi. Ilmainen näyte ei mielestäni kuitenkaan voi olla ”lue loput maksamalla/ ostamalla/ tilaamalla” -tyyppiä. Sen, mitä tarjotaan, täytyy olla kokonainen, muuten asiakas kokee tulleensa huijatuksi.
2. Tarjoa tietoa ilmaiseksi ja laskuta avusta
Raportoi, anna vinkkejä ja jaa kokemustasi tee-se-itse-ihmisille. Aina kuitenkin löytyy niitä, jotka haluavat ja tarvitsevat enemmän apuasi – joku joka ymmärtää itse keskittyä omaan osaamiseensa, eikä halua haaskata kallista aikaansa johonkin, jonka sinä teet paremmin ja tehokkaammin.
3. Anna ilmaiseksi osa ja laskuta kokonaisuudesta
Anna osa ilmaiseksi ja laskuta lopusta -ajatus on aika lähellä kohdan kaksi ajatusta, jos myyt sisältöjä, kuten sanomalehdet. Jos taas myyt tekniikkaa ja tuotteita, kysymys on eri asiasta. Englanninkielinen termi tälle on freemium.
Monet tietotekniikkayritykset ovat hyödyntäneet tätä hiukan eri tavoin. Ohjelman peruspaketti voi olla ilmainen ja lisäosista laskutetaan tai ohjelmisto on ilmainen yhdelle käyttäjälle, mutta laajemmassa hyödyntämisestä maksetaan korvausta.
Sitran Jari Pasanen vertasi tänään (14.4.2010) Turun Kauppakamarin Verkko aina auki -seminaarissa freemiumia huumediileriin, joka antaa ensimmäisen tripin ilmaiseksi ja sen jälkeen rahastaa. Esimerkki on hiukan brutaali, mutta kuvaa hyvin ideaa.
Bisneksessä toimivat samat lainalaisuudet kuin muillakin elämän alueilla: ”Jos haluu saada, on pakko antaa” (MC Nikke T).
* Vuoden 2009 tilaston mukaan lehdet ovat säilyttäneet lukijansa. En kuitenkaan usko painettujen lehtien pärjäävän kilpailussa netille sen jälkeen, kun suuret ikäluokat lopettavat tilaamisensa.
Give the what, sell the how. Siinä yksi periaate rajanvetoon ilmaisen ja maksullisen välillä.
Minusta sanomalehdet voisivat selkeästi erikoistua johonkin tiettyyn osa-alueeseen journalismissaan. Näin yhdestä lehdestä tulisi yhden alueen asiantuntija ja voisi perustellusti myydä tätä erityisosaamistaan. Lisäksi toiset lehdet voisivat myydä provikkaa vastaan tämän yhden lehden premium-sisältöjä.
Jos LehtiX on ehdoton asiantuntija talousasioissa, tekevät he siitä maan parasta journalismia ja sitä saa lukea maksua vastaan (what/how-rajanvedolla). LehtiY ja LehtiZ myyvät näitä sisältöjä esimerkiksi Private Label -systeemillä omille lukijoilleen tai sitten ohjaavat lukijat alkulähteille, niin ikään provikan motivoimana. Näin hyvät sisällöt saadaan valtakunnalliseen käyttöön ja jokaiselle lehdelle leipää omasta erityisosaamisestaan.
Nythän homma menee niin, että jokainen lehti kirjoittaa lähes samat jutut joka päivä. Tämänkin voisi ottaa yksi taho omaksi erityisosaamisekseen ja myydä esim. valtakunnalliset perusjutut eteenpäin. No STT tekeekin jotain tällaista…
Kiitos Teemu hyvästä kommentista!
Kuulostaa fiksulta idealta. Ehkä ongelmana onkin yritys- ja työntekijälähtöisyys: Yleistoimittajia löytyy joka oksalta, mutta kuka uskaltaa erikoistua. Asiakkaan näkökulmasta asia näyttäytyy hieman toisenlaisena.
Muiden alojen yrityksissä tällaista erikoistumista ja toisaalta verkostoitumista on ehkä tehty enemmän, mm. ystävyysyrittäjyys-, kumppanuusverkosto- ja hubi-tyyppisten systeemien kautta.
Erikoistuminen on tietysti ollut päivä sana jo tuhansia päiviä, mutta ehkä lehti- ja mediatalot ovat rakenteeltaan kaikkein jäykimpiä – jopa julkisen sektorin suuriin toimijoihin verrattavia kolosseja.