Teksti on netin peruskauraa. Ilman sitä kotisivujasi ei olisi olemassakaan. Toisin sanoen, ilman tekstiä sivusi eivät löytyisi hakukoneista lainkaan. Frank Communicationsin toimitusjohtaja Kaisa Hernberg kirjoitti pääsääntöisesti täyttä asiaa Markkinointi & Mainonta -sivuston vierasblogissaan otsikolla ”Älä mene teksti edellä nettiin”. Ainoastaan otsikko ja siihen suoraan liittyvät väitteet tekstin merkityksestä – tai merkityksettömyydestä – ovat täyttä kukkua.
Avainsana: kohderyhmä
Hinnoittelu on markkinointia. Hinnalla viestit tuotteestasi ja yrityksestäsi. Hinnalla myös segmentoit, eli rajaat kohderyhmäsi. Kirjoittelin aiemmin toimialakohtaisten ongelmien hyödyntämisestä markkinoinnissa. Hinnoittelu mainitaan Talouselämässä (13.2.2011) yhdeksi huonekalualan mätäpaiseista, jonka voisi kääntää itselleen voitoksi. Se voisi olla hyvä työ koko toimialalle. Sama ongelma vaivaa muitakin aloja.
Sisällöntuotanto on sisältömarkkinointia silloin, kun siinä on päätä ja häntää. Suunnitelmallisella julkaisutoiminnalla pää aukea ja hyödyllisestä sisällöstä asiakaskin saa hännästä kiinni. Sisältömarkkinoinnin on tarkoitus saada aikaan tulosta, kuten kaiken markkinoinnin. Sisällöntuottajana ja julkaisijana opastat ja ohjaat asiakkaita ostopäätöksenteossa:
Segmentointi, eli kohdentaminen, on välttämätöntä, jotta markkinointisi voisi onnistua. Ilman kohderyhmän määrittelyä on mahdoton laatia markkinointiviestiä, joka todella uppoaa yleisöön. Itse asiassa segmentointi on koko liiketoiminnan ydin. Segmentoinnin suurin ongelma on luopumisen tuska. Todellisuudessa se on kuitenkin mahdollisuus. Kun valitset jonkun kohderyhmän, koko liiketoimintasi lähtee kyseisen segmentin palvelimisesta. Nyt tiedät kenelle myyt.
Johdetaan yritystä sitten kodin autotallista maaseudulla tai La Défense-tornien joukossa olevasta toimistosta, on internetmarkkinoinnista viime vuosien aikana tullut olennainen väline. Netin ansiosta yritykset saavuttavat asiakkaita kaikkialla maailmassa ja erittäin kohtuullisin kustannuksin verrattuna internetin ulkopuolella tapahtuvaan, erilaisille markkinoille pääsyyn. Pelkästään tästä syystä suurimmat tuotemerkit – Pepsistä Hermès:en ja American Apparelista Promodiin – ovat lisänneet verkkonäkyvyyttään huomattavasti, vastaten näin internetin käyttäjien määrän […]